HUOM!

Kuvien käyttäminen ilman lupaa on tekijänoikeusrikos. Tämän blogin kuvia ei saa käyttää virtuaalikenneleissä eikä muissakaan samantyyppisissä asiayhteyksissä.

VALIKKOPALKKI

20. lokakuuta 2013

"Minä olen tiine narttu ja tiedän sen!" / "I am a pregnant bitch and I know it!"

PÄIVÄ 48 / DAY 48

Tässä eräs aamu seisoskelin portaiden yläpäässä, ja mietin, miten pääsisin alas. Emäntä suhahti taas kauhealla vauhdilla Viivin kanssa alas, mutta minä en oikein enää viitsisi noita alas kävellä. Ylös pääsen helposti, mutta alasmeno on taas toinen juttu. Herätän emäntäni huomion pienellä yskäisyllä. Odotan hetken, mutta mitään ei tapahdu. Iloinen puheensorina kuuluu vain alakerrasta. Viivi tepastelee portaiden alapäässä ja tietää, että en pääse alas. Viivi tulee kaverikseni ylös ja yrittää saada minut tulemaan yhdessä alas. Viivi sanoo, että mennään näin. Voit tulla hitaasti portaan kerrallaan. Pyöritän päätäni ja ilmaisen tyytymättömyyteni emännälle taas. Menee hetki, ja emäntäni tulee luokseni hymyillen ja iloisena. Hän rapsuttelee ja silittelee minua. Sitten pääsen turvalliseen syliin, ja minut kannetaan alas. Matkalla näen uloskin. Päivä on valkenemassa, ja on ilmeisesti tulossa kaunis päivä. Haluan ulos!

This morning I was standing at the top of the stairs, and I was wondering how I could get down. My owner and Viivi whooshed downstairs with a terrible speed, but I do not really care to walk down those stairs anymore. I get upstairs easily, but going down is another story. I'll wake her attention with a small cough. I wait a moment, but nothing happens. I hear happy chatter from downstairs. Viivi walks around at bottom of the stairs, and she knows that I cannot get down. Viivi comes up and tries to get me to come down with her. Viivi tells that we can go down like this. You can walk down one step at a time. I shake my head and express my dissatisfaction to my owner again. It takes a while, but then my owner comes up to me with all happy and smile on her face. She pets and strokes me. Then she takes me in to her arms safely, and brings me down. On the way down I see outdoors. The day is dawning, and it appears to be another beautiful day. I want out!

Alakerrassa emäntäni laskee minut varovasti maahan ja menee taas omiin toimiinsa. Kävelen rauhallisesti keittiöön ja saunan ovelle. Emäntäni hyörii siinä ympäriinsä, eikä huomaa taaskaan minun tarvettani. Yskäisen taas hieman, että minut huomattaisiin. Naama kääntyy minuun päin ja taas se hymyilee. Hän tulee luokseni ja aukaisee sen oven. Hän avaa myös sen toisenkin oven, josta pääsen ulos. Hän tulee mukaani ja kävelee vierelläni ulkona. Haistelen maailmaa ja se täyttyy tuoksuista. Kävelen ympäri pihaa ja ihmettelen, mitä tämä kylmä ja kostea juttu on täällä. Onneksi se häviää, kun siihen koskee. Teen tarpeeni ja ihmettelen. Linnut lentävät taivaalla, pieni tuulenvire heilauttaa turkkiani. On ihanan raikasta ja rentoa. Autonääniä kuuluu ajoittain viereiseltä tieltä aidan takaa.

Downstairs, my owner drops me gently to the ground and goes back in their duties. I walk calmly into the kitchen and near the door. My owner hustles around the kitchen, and doesn't realize once again my needs. I coughs a little, so that I am noticed. She turns her face to me and smiles. She comes up to me and opens the door. She will also open the another door, which I leads out. She comes there with me, and walks beside me outside. I smell the world, and it fills up with different scents. I walk around the yard, and I'm wondering what this cold and wet thing is here. Fortunately, it disappears when you touch it. I'll do my needs and I wonder. Birds flying in the sky, a little breeze moves my coat. It is a wonderfully fresh and relax. I can hear car noises from time to time from the road behind the fence.

Emäntäni kutsuu minua. Viivi seisoo hänen kanssaan jo ovella. Katson vielä pihaa ja talsin sitten hitaasti ovelle takaisin. Hetken haistelen matkalla vielä paikkoja, mutta sitten kipitän emäntäni luokse. Hän sanoi sen sanan: "ruoka". Viivi hypähti emännän vierellä taas ilosta. Sitä tyyppiä eivät maailman murheet juuri ahdista.

My owner calls me. Viivi is standing with her at the door. I'll take one more look around the yard and then I slowly walk back to the door. On the way I smell all the places available, but then I run over to my owner. She said the word "food ". Viivi jumps next to my owner with joy. She is the type of dog the world's troubles are not just distressing.

Sisällä seuraan lattialla, kun emäntäni laittaa minulle ja Viiville taas annokset. Kuulen tutun kilinän ruokakuppiin, veden laskun sekaan. Emäntäni pyytää meitä istumaan ja odottamaan, kun ruoka lasketaan eteemme. Kun kuulen oikean sanan, menen haistelemaan kuppiani. Haistelen, vaikka aamuinen ruokailu saa oloni huonoksi. Ei... En saata syödä. Voin pahoin jo pelkästä haistamisesta. Käännyn pois kupilta, kun taas Viivi vetää posket lommollaan ruokaa naamaansa. Käyn pienen kiekan olohuoneessa, kun emäntäni huutaa minut takaisin. Hän laittoi jotain kuppiin, aivan varmasti. Käyn katsomassa kuppiani uudelleen. Sinne on ilmestynyt outoja valkoisia palasia. Maistan yhtä hyvin vaikeasti. Ei haluta syödä, ei sitten millään. Nyt emäntäni naama on muuttunut kireäksi, ei enää hymyä, vaan huoli. Katson emäntääni silmiin samalla ilmeellä - meitä on kaksi tässä nyt. Hän kaataa sekaan vielä jotain kirkasta ja sakeaa. Käyn haistamassa kuppiani. Mieleni tekee maistaa ruokaa. Maku on ok, joten yritän syödä hieman. Se olikin oikeastaan ihan hyvää, joten syön vielä vähän lisää. Katson emäntääni välillä, ja taas se hymy palasi naamalle. Syön vielä muutaman haukun, ja kävelen pois vesikupille. En jaksa enempää. Vesi raikastaa mukavasti oloani.

Inside I watch my owner, when she is doing us food. I hear the familiar jingles of the food bowl, water flow on top of them. My owner asks us to sit and wait, when she puts the food in front of us. When I hear the right word, I'll go and sniff my cup. I sniff it, even though the morning eating makes me feel sick. No... I can not eat. I feel sick already from the smell. I turn away from the bowl, while Viivi is eating her food with speed. I'll take a small walk around the living room, while my owner tells me to come back. She put something into the bowl, I'm sure of it. I'll check my bowl again. There is some strange white pieces. I'll take a little bite. No, I don't want to eat, not by a long shot. Now my owner's face has changed to tense and worried look, no more smiles, just worry. I look at my owner's eyes with the same face - there is two of us here now. She pours something there, it is bright and thick. I'll smell the bowl. I feel like tasting the food. The taste is ok, so I try to eat a little bit. It was actually pretty good, so I'll eat a little bit more. I look at my owner, and the smile has returned to her face. I'll eat a few bites, and then I walk over to the water bowl. I cannot eat anymore. Water refreshes me and makes me feel comfortable. 

Kävelen tämän jälkeen olohuoneeseen sille pörröiselle matolle makaamaan. Emäntäni katsoo minua makaamassa lattialla. Hän tulee luokseni, istuu viereeni lattialle ja rapsuttaa minua. Nautin olostani, varsinkin, kun hän rapsuttaa minua mahastani. Jaksan taas hetken. Mahassani tuntuu kummaa liikettä taas ja ähähdän. Kyllä ne ulos tulevat jossain vaiheessa.

Afterwards I walk to the living room, on to that fuzzy rug to lie on. My owner looks at me lying there on the floor. She comes to me, sit next to me on the floor and scratches me. I enjoy my life, especially when she scratches me from my belly. I'll feel normal again for a moment. There is strange movements in my belly again and sigh. Yes, they will come out eventually.