HUOM!

Kuvien käyttäminen ilman lupaa on tekijänoikeusrikos. Tämän blogin kuvia ei saa käyttää virtuaalikenneleissä eikä muissakaan samantyyppisissä asiayhteyksissä.

VALIKKOPALKKI

21. heinäkuuta 2012

Kemi KV 21.7.2012

Kävimme lauantaina 21.7. pyörähtämässä Lexien kanssa Kemin KV:ssa. Tuomarina toimi Tuula-Maija Tammelin Tanskasta. Kenttänä toimi Kemin Sauvosaaren urheilupuisto. Kehämme oli nro 12 ja paikalle oli saapunut 55 shelttiä, joista 4 oli pentuja, 24 uroksia ja 27 narttuja. Me kilpailimme nuorten kehässä.

We went to Kemi International dog show on 21st of July. Judge was Tuula-Maija Tammelin from Denmark. Field for the show was sport park at Sauvosaari. Our ring was 12. There were 55 shelties present, 4 puppies, 24 males and 27 females. We competed in young dogs class.

Päivä oli ihan kaunis. Päätimme autollamme, että emme ota telttaa mukaan, koska aurinko ei paista eikä sadakaan. Voisimme ihan hyvin tulla toimeen ilman sitäkin. Valitettavasti näin ei käynyt, vaan jouduimme hakeutumaan suojaan ennen kehäämme. Onneksi Seija ja Juha antoivat meidän tulla telttansa nurkkaan suojaan. Lisäksi Juha vaatetti meidän Peten, koska mussu oli unohtanut takin kotiin. Kaunis kiitos!

Day was beautiful. We desided at the car that we don't take the tent with us, because sun won't shine hotly and it doesn't rain. We could go there without it. Unfortunately it wasn't so and we had took seek cover from the rain before our turn in the ring. Luckily Seija and Juha allowed us to come in their tent. Juha even gave Petri his extra jacket, because our little one had forgotten his own at home. Big thank to them!

Viimein pääsimme kehään. Tuomari oli ihana, kun hän keskusteli kaiken koirasta kanssamme. Kaikki hyvät ja huonot puolet tulivat selväksi. Lexie toimi kehässä hyvin, mutta kulkemiseen pitää kiinnittää enemmän huomiota. Voisimme harjoitella sitä mätsäreissä. Tuloksemme olikin ERInomainen. Kilpaluokassa sijoituimme kolmanneksi - NUK3 - SA:n kera Agnesin ja Ylvan jälkeen. Tuomari sanoi, että olimme hyvä kolmonen. Arvostelu oli upea!

At last we got to go to the ring. Judge was lovely, because she talked through all when she judged Lexie. All the good and bad things came sure clearly. Lexie did good at the ring, but we have to practise our moving. We could do that in unofficial shows. Our result was EXCEllent. In competition, we came third - NUK3 - with CK after Agnes and Ylva. Judge said we were good thirds. Review was amazing!