HUOM!

Kuvien käyttäminen ilman lupaa on tekijänoikeusrikos. Tämän blogin kuvia ei saa käyttää virtuaalikenneleissä eikä muissakaan samantyyppisissä asiayhteyksissä.

VALIKKOPALKKI

16. maaliskuuta 2011

Hiihtoloma meni ja näyttelykausi alkaa

Hiihtoloma meni ohitse, että vilahti. Oli ihanaa viettää sitä pitkästä aikaa miehen kanssa yhdessä. Aamuisin ei tarvinnut kiirehtiä töihin tai murehtia, että toinen ehtii töihin aikanaan. Sai loikoilla haluamaansa kloaikaan (tosin neidit pitivät huolen siitä, että herätys oli aina klo 9).

Koiratkin tuntuivat nauttivan, kun olimme molemmat kotona. Intoa ja riemua riitti, kun leikimme ja teimme kaikkea yhdessä. Ilmat olivat loistavat lenkkeilyä ja muuta ulkoilua silmällä pitäen. Kävimme hiihtolomalla Varjakassa kiertelemässä sekä tietysti perinteisillä lenkkipoluillamme vaeltelemassa. Viikkoon mahtui myös näyttelyharjoitukset ja perinteinen shelttilenkki. Harmillista on vain se, että viikko on hirveän lyhyt aika.



Hiihtoloma tosin alkoi inhottavasti eli ripuliepidemialla, mutta onneksi se loppui sitten alkuviikosta ja neidit pystyivät olemaan ihan rauhassa.

Lexien eli Lellun tempauksia

Lexie on tiputellut hampaitaan mukavalla tahdilla. Olemme antaneet hänelle päivittäin melkein luita pureskeltavaksi, että hampaat varisisivat lattialle. Tyttö tykkää järsiä kaikkea, joten hyvä käyttää se hyödyksi.

Viikon aikana Lexie on osannut ottaa kivat uudet "lelut" käyttöönsä aina, kun siihen on tullut tilaisuus. Leluina ovat toimineet esim. lattialle jääneet villasukat tai tavalliset sukat tai sohvan nojalle jäänyt silmälasikotelo ja varsinkin puhdistusliinat ovat suosikkeja. Eräänä päivänä neiti raahasi myös puhelintani pitkin lattiaa. Silmät siis tarvitaan myös selkään meillä täällä.

Pissailu ja kakkailu sisälle ovat jääneet nyt viimein pois päivittäisistä rutiineista. Neidille kävi kuten Viivillekin, että hän tajusi tulleensa isoksi tytöksi ja isot tytöt eivät pissaile tai kaki sisälle. Toisaalta Lexie varmaankin huomasi myös, että jos inahtaa takaovella, päästetään ulos. Tässä hommassa tekee paljon se, että talossa on paikalla kaksi silmäparia samaan aikaan, joten sisäsiisteyskasvatus toimi hyvin.

Kynsisakset ja Lexie eivät sovi yhteen. Olen nyt yrittänyt kovasti harjoitella tätä Lexien kanssa, mutta nakitkaan eivätkä muutkaan herkut auta tässä. Lexie huutaa kuin tapettu, kun siltä leikataan kynsiä. Huuto ei tosin enää ole niin pahaa kuin alussa. Jos menet koskemaan tassuja saksilla, kuuluu huuto ja tassu lähtee salamana kädestä. Onneksi olen kuitenkin saanut leikattua kynnet ilman pahempia verenvalutuksia, joten traumoja sen suhteen ei ole tullut.

Viivi sydän Lexie

Lexie on alkanut kiintyä Viiviin. Sen on huomannut siitä, että kun Viivi menee nukkumaan johonkin, esim. sohvalle tai nojatuolille, Lexie kipuaa pian viereen nukkumaan. Lexie ei enää aja Viiviä pois, vaan menee nätisti viereen ja lähelle. On ollut ihana huomata tuo, että vihdoinkin sopu alkaa syntyä talossa. Vielä tosin pitää nahistella polulla ja sisälläkin tietyistä leluista.

Viivi on mustasukkainen

Viivi on ollut meidän vaavi kauan ja välillä mustasukkaisuus nostaa päätään. Lexie osaa käyttää tätä hyväkseen ja joskus ilkeyttään (ei koirat sitä tajua) tekee Viivin mustasukkaiseksi. Jos Lexie on sylissäni ja Viivi tulee lähelle, Lexie alkaa kiehnätä minua vasten kuin kissat. Tällöin Viivi alkaa murahdella ja haukkua Lexielle sekä tietysti tuo leluja minulle, että saisi huomion pois Lexieltä. Olen silloin nakannut molemmat alas ja ollut huomioimatta molempia.

Joskus, kun Lexie on sylissäni, Viivi hyppää minun syliini kanssa. Lexie yrittää tällöin tietysti taas iholle, mutta samoin Viivikin pusuttelee. Tämänkin jälkeen nakkaan yleensä molemmat lattialle ja olen huomioimatta.

Viivi ja Lexie leikkivät joskus siten, että Viivi on lattialla kyljellään tai selällään ja taistelee tassuille Lexien kanssa. Tämä ei ole alistumista, vaan hassuttelua ja leikkiä, mikä tapahtuu ilman murinoita ja ärinöitä tai ilman, että Viivi jähmettyy ja alistuu. Sitä voi jatkua vaikka kuinka kauan. Kun Lexie sitten tekee sen, mitä Viivi eli menee lattialle kiemurtelemaan selälleen ja ärisemään samalla tavalla kuin Lexie, Viivi ei pidäkään siitä, vaan alkaa haukkua hieman äreänä ja murista Lexielle. Tätä en tajua, mikä valtapeli tässä on kyseessä. Kunpa olisi koirapsykologi...

Näyttelyharjoituksia

Näyttelykausi alkaa taas pian. Ensimmäisinä olisivat puolentoista viikon päästä. Silloin kyseessä on shetlanninlammaskoirien pääerikoisnäyttely Paimiossa. Järjestäjänä on Lännen Shelttiyhdistys. Lähdemme sinne molempien koirien kanssa ja pääsemme paikanpäälle yhteisbussilla. Kiitos Kirsille, että jaksoi järjestää asian. Nyt on mukava sitten reissata yhdessä ja vaihtaa erilaisia niksejä kaikkien kanssa ennen näyttelyä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Jännää! Odotan innolla matkaa!

Viivillä näyttelykäyttäytyminen on edelleen hieman harjoituksessa. Viivi näkee edelleen ko. homman ns. leikkinä, joten hän pomppii ja hyppii, kun kävelemme. Seisoa neiti osaa nätisti ja pöydällä saa häntä tutkia hyvin. Kävely vain tökkii, mutta siihen me kiinnitämme huomiota intensiivitreenillä. Katsotaan, miten käy sitten näyttelyissä.

Lexie myös hakee ns. kävelyssä vielä oikeaa tahtia. Petri esittelee meidän neidin siellä, joten katsotaan, kuinka käy. Harjoituksissa neiti seisoi nätisti, mutta kävelyssä oli hieman hakemista. Sitäkin pitää treenata intensiivisesti vielä.

Heikkouksien palkastelua... :D




Shelttilenkillä oli kivaa

Kävimme viime sunnuntaina shelttilenkkeilemässä taas viikon tauon jälkeen. Neidit osaavat jo molemmat hoksata sen, että kun käännytään Haukkukeitaalle päin. Takapenkiltä alkaa innokas vikinä silloin ja se vain yltyy, mitä lähemmäs pääsemme. Suloista.

Ilma oli ihana ja oli kiva kävellä porukassa menemään. Lexie nautti hyvinkin huomiosta ja otti sen arvolleen sopivasti. Neiti vain hieman on vilkuri, koska vapaana on kiva juoksennella. Luoksetulo ei ole vielä parhain, mutta opimme hiljalleen. Pakkaskausi hieman jarrutti sitä kehitystä, koska kotona sisällä ei hirveästi tilaa ole sellaiseen kunnolliseen harjoitteluun. Harjoitus tekee mestarin ja sitä jatkamme joka metsälenkillä. Jos Viivi osaa, osaa se Lexiekin. Jukan "ravista ennen käyttöä" -metodi voisi tehota tässäkin tapauksessa.







------

Ski vacation went by with speed. It was wonderful to spend it together with my husband after a long time. In the mornings, there was no need to rush to work or worry about that other got to work in time. We could lay in the bed as long as we wanted (although ladies made sure that the alarm was set always at 9 o'clock).

The dogs seemed to enjoy that we were both home. There was enthusiasm and joy in the air, when we played and did everything together. The weather was excellent for jogging and other outdoor activities. We went to Varjakka to wander around, and of course to the traditional paths. Week also included an exhibition training and a traditional exercises in terms of sheltie group jog. The annoying thing about this holiday was just that a week is awfully short period of time.

Although skiing holiday began with a nasty case of diarrea, fortunately it ended earlier this week and ladies were able to be at peace from it.


Lexien ie Lellu's doings

Lexie has dropped her teeths off in a nice pace. We have given her almost daily chewing bones so that the teeth would drop. Girl likes to nibble everything, so it is good to benefit of that habit.

During the week, Lexie has been eager to take nice new "toys" in use every time it has been possible. As new toys have acted such as wolly socks left on the floor or the ordinary socks left somewhere or spectacle case left on sofas arm and spectacles cleaning cloths are especially popular. One day our little lady was dragging my phone along the floor. Because of that we have needed eyes on the back too.

Peeing and pooping inside have now finally been away from daily routines. Lexie finally did like Viivi, when she realized that she is now a big girl and big girls do not pee or poop inside. On the other hand Lexie probably also noticed that if she whines at the back door, someone will come and let her out. In this business is usefull that there is two pairs of eyes at the house at the same time, so the pottytraining worked well.

Nail clippers and Lexie do not match. I am now trying hard to practice this with Lexie, but no sausages and other goodies can't help at all in here. Lexie is crying like we're killing her when it is time to cut nails. Clipping is certainly no longer as bad as it was at the beginning. If you go to near the paws with scissor she will cry out and a take of paws of your hands with lightning speed. Fortunately, I've still got a cut nails without blood shead or worse, so there has not been any traumatized moments.


Viivi heart Lexie

Lexie has started to become very attached to Viivi. I have noticed that when Viivi goes to sleep somewhere, for example, a chair or sofa, Lexie climbs soon there to be near her. Viivi no longer run away from Lexie, but will let her come nicely next to her. It's been wonderful to note that the this is finally started to happen. Even though on the paths and inside there is still fighting with certain toys.


Viivi is jealous

Viivi has been our baby for a long time so jealousy is rearing its head. Lexie knows how to use it in advantage and sometimes out of spite (though dogs do not get it) makes Viivi jealous. If Lexie is on my lap and Viivi comes too close, Lexie begins cuddling against me like cats. In this case, Viivi begins to grunt and bark at Lexie, and of course brings toys to me that I would notice her better. I have then put both of them down and has ignored them both.

Sometimes, when Lexie is in my arms, Viivi jumps into my arms too. Lexie tries then, of course, be at my the skin, but also Viivi kisses me. After this I have also put them both down on the floor and I have ignored them.

Viivi and Lexie play sometimes, so that Viivi is on the floor on its side or back and fights with her paws with Lexie. This is not as she would be downsizing to Lexie, but a play, which takes place without fighting. It's more like a play. It may continue endlessly. When Lexie does what Viivi and goes on the floor in the supine position and whirls and grunts the same way as Viivi, Viivi does not like it and begins to bark and growl at Lexie. This is something I do not get why this game is a huge issue to Viivi. I wish I was a dog psychologist ...


Exhibition Exercises

The exhibition season starts again soon. First show is on one and a half week. Then it is the Shetland Sheepdog's Special Show at Paimio . It's organized by the West Shetland Sheepdog organisation. We're going there with both of our dogs and we get there on a bus. Thank you to Kirsi that arranged this. Now it is nice to get onboad and together with everyone and exchange a variety of tricks before the show, in what you should pay attention. So exciting! I look forward to the trip!

Viivi's exhibition behavior is still a little tricky. Viivi seems to see it as a play, so she bounces and hops when we walk. She can stand nicely on the table and let everyone to study her well. She has problems with walk, but we'll keep training her. Let us see how it then shows.

Lexie is also searching for the so-called right walking pace. Petri presents our lady there, so it is ecxiting what happens. Miss Lexie stoods nicely, but the walk was a little a miss. We have to train that.

Weaknesses revealed... :D


Sheltie jog was nice

We went last Sunday on shelti jog again after a weeks break. Both ladies knows when we turn to Haukkukeidas. From the back seat starts to hear squeaks when they are both anxious, and it will increase, the closer we get. Sweet.

The weather was lovely and it was nice crowd to walk with. Lexie enjoyed wide attention. Lexie is such a player, when she is free. It is nice to run around. Recall is not yet on it's the best, but we learn slowly. Frost, slightly slowed down the development because inside the home does not really have room for a decent workout. Practice makes perfect, and it will continue on the walks in the forest. If Viivi learned it, will Lexie learn it too. Jukka's "Shake before use" method could bite in this case.