HUOM!

Kuvien käyttäminen ilman lupaa on tekijänoikeusrikos. Tämän blogin kuvia ei saa käyttää virtuaalikenneleissä eikä muissakaan samantyyppisissä asiayhteyksissä.

VALIKKOPALKKI

30. marraskuuta 2010

Pakkasten paukkeessa

Viime kuukausi on ollut ihmeellinen. Lumi tuli marraskuun alussa ja sen jälkeen se on maassa säilynyt. En muista, milloin viimeksi olisi näin ollut. Siitä on pitkä aika. Välissä on aina ollut ainakin yksi suojakeli. Sanottakoon, että onneksi ei ole rapaa, vaan pakkasta, joten koiraakin saa pestä vähemmän.
Kuukaudessa on tapahtunut erilaisia asioita. Olemme neidin kanssa ahkeroineet agiradalla. Neiti tykkää touhusta todella paljon, joten harjoituspäivät eli maanantait ovat olleet meidän lempipäiviä. Olemme päässeet pois kontaktiestekauhustakin, joten hyvin menee. Ehkä ensi kesänä lähdemme tosiaan kisaamaan mölleissä. Viivin ei tarvitse parantaa vauhtia lainkaan, mutta ohjaajan pitää eli juoksukoulua pitää harrastaa enemmän. Toisaalta myös minä rakastan hommaa, joten mukavaa on. Pitää vain muistaa viime kerran jälkeen, että pidän selän suorana ja Viivin huomio pitää herättää jo estettä suoritettaessa.


Viivin tassut ovat vaivanneet viimeisen kuukauden ajan. Haimme lääkäriltä rasvat ja reseptin, että voisimme niitä hoitaa, mutta valitettavasti ne eivät ole parantuneet niin kuin olisimme toivoneet. Joudumme hakemaan varmaankin sen antibioottikuurin neidille. Pakkanen ei ole helpottanut ollenkaan ihottumaa.

Viime viikonloppuna kävimme alueen shelttiläisten pikkujouluissa. Oli mukava päästä taas näkemään isossa joukossa toisia shelttiomistajia sekä shelttejä. Vilinää riitti yllin kyllin Honkapirtillä. Paikkalla oli pienempiä - ihana Agnes - ja isompia sekä tietysti senioreitakin. Telmintää tosin ikä ei haitannut ja kova tohina oli menossa koko ajan. Agnes ainoana pienenä 10 vk pentuna tolskasi isojen kanssa ja sai ne innostumaan leikeistä. Agnesta oli kiva seurata pienenä pomppupallona.







Tarjoilu oli perinteisesti mahtavaa. Veimme Peten kanssa sinne jouluisen täytekakun. Pohjan ohje on helppo: 4 dl munia (n. 7 isoa munaa), 3 dl sokeria - sekoita niistä vaahto. Parasta on sekoittaa vaahtoa niin monta minuuttia kuin on muniakin eli tässä tapauksessa 7 min. Tämän jälkeen lisää sekaan 4 dl jauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Sekoita jauhot hyvin varovasti sekaan eli älä turhaan kopistele kuppia. Tämän jälkeen kaada seos kakkuvuokaan ja laita uuniin. Paista kakkua n. 55 min. 170 asteessa alatasolla. Tulee mahtava kakku. Jouluisen kakun saat siten, että kostutat kakkua viinimarjamehulla, laitat jokaiseen kerrokseen (yleensä kaksi) luumumarmeladia ja kermavaahtoa + piparin murusia. Koristele haluamallasi tavalla:




Shelttipikkujoulujen jälkeen lähdimme katsomaan Tynin Seijan ja Sipolan Juhan pentuja Kiviniemessä. Pentuja oli yhteensä kahdeksan - neljä molemmilta äideiltä - joten katsottavaa ja ihasteltavaa riitti. Ihania tapauksia olivat kaikki. Rakastan kyllä eniten trikkejä, kun niitä pentuja katseli. Soopelit ovat myös ihania, mutta kyllä trikeissä on sitä jotain. Käynnin jälkeen Petri alkoi osoittaa vakavia merkkejä pentukuumeesta. Ensi kevättä ja kesää mä odotan siis.