HUOM!

Kuvien käyttäminen ilman lupaa on tekijänoikeusrikos. Tämän blogin kuvia ei saa käyttää virtuaalikenneleissä eikä muissakaan samantyyppisissä asiayhteyksissä.

VALIKKOPALKKI

18. syyskuuta 2010

Syksy tulee!

Niin se vain menee nopeasti kesä ohitse ja syksy on nyt täällä. Aamuisin, kun menee ulos, talven haistaa ilmasta. Toisaalta talven näkee myös taivaalla, kun linnut lentävät sitä pakoon kohti etelää. Rakastan syksyssä tosin aamuja, kun juna kulkee sumuisten peltojen lävitse. Sumussa on kellertävä hehku, kun aamuauringon ensimmäiset säteet hohkaavat sen lävitse muodostaen unenomaisia hahmoja. Silloin ei halua nukkua, vaan katsoa maisemaa...

Olemme myös kärsineet taas juoksutkin tässä välissä, joten kirjoittamisen aiheet ovat olleet hyvin vähissä. Kertomisen voisi muokata muotoon: työ-arki-viikonloppu. Viikot ovat olleet työpainoitteisia ja kiireisiä. Illat ovat menneet koiran tai töiden kanssa tolskatessa. Viikonlopuille olemme aina sopineet suurimman osan menoista, joita viikolla emme ole ehtineet/jaksaneet/halunneet tehdä.

Viivi on tosin ollut todella reipas koira, vaikka juoksut olivatkin. Kun päästin neidin vapaaksi ensimmäisen kerran kolmeen viikkoon, ilo oli suunnaton. Viivi juoksi pitkin peltoa kuin huutaen: "Katsokaa näitä tassuja! Kuinka ne kiitävätkään!"



Tassujen vauhtia pääsimme kokeilemaan "perinteisellä" ruskaretkellämme Rokualle. Mukaan lähti taas kaverimme Teemu, joka oli suunnitellut meille reittimme. Vaeltelimme lähemmäs 15 km matkan -- toisin kuin aluksi luulin. Mietinkin, miksi olin niin väsynyt, koska aluksi luulin, että vaelsimme vain noin 5-7 km. Kuntoni ei ollutkaan siis huono, vaan virhe oli mittasuhteissa. :D

Vaelluksella neiti nautti vapaudestaan, koska pidin neidin vapaana suurimman osan ajasta. Mäkiä juostiin hurjaa vauhtia ylös ja alas, joten kuntoa riitti. Puuskutuksen tosin näki siinä, kuinka paljon vettä kului matkan aikana. Välillä ongelmia aiheutti se, että tassujen väliin meni ikäviä neulasia tai muurahaisia. Ongelmallista oli myös valita seura, kun esimerkiksi pojat menivät kuvaamaan jotain supan pohjaa ja minä lähdin kiipeämään mäkeä takaisin ylös. Viivillä oli kovat pohdinnat aina silloin mielessä, kummassa seurassa haluan ollakaan. Silloin eivät pienet aivot auttaneet, vaan paimennusvietti vei voiton --> Juoksen vuoroin vieraissa.

Neiti nukkuikin sitten reissun jälkeen koko lopun viikonlopun. Shelttilenkkikin sunnuntaina meinasi mennä hieman koomassa.



Juoksut sopivat tosin hyvin kuvaan myös siinä, että ne osuivat mukavasti keskelle agilityharjoitusten taukoa - KIITOS Kirsille ja Jukalle, kun olivat sopineet lomamatkansa juuri tuohon saumaan. Harjoitustauko loppui viime maanantaina, jolloin oli tauon jälkeen ensimmäiset harjoitukset. Harjoituksissa huomasi, että Viivi oli jo odottanut näitä harjoituksia alkavaksi. Jokaisen jonotuksen aikana neiti oli niin rauhaton, kun ei päässyt hyppimään. Välillä neiti haukkui toisten vuorolla - kuin kannustaen, että: "Mene jo se loppuun, kohta on minun vuoroni!!"

Olimme Kirsin erikoisoppilaita siinä, kun meillä oli hankaluuksia viime kerralla A-esteen, sillan ja keinun kanssa. Emme menneet niitä, kun muut tekivät sitä, vaan harjoittelimme hyppyjä ja putkia sekä muuria. Neiti nautti kauheasti niistäkin. Harjoitusten lopuksi pääsimme kokeilemaan A-estettä. Kun Viivi pääsi asiasta selville, mitä pitää tehdä. Se alkoi luontua. Neiti on ihanan unohtavainen! Kyllä me vielä näytämme, että me osaamme. Viivissä on se ihanuus, että koska olen sen pennusta asti opettanut olemaan paikallaan ja odottamaan kärsivällisesti, se tekee sen mukisematta. Toisilla koirilla se on monesti se vaikeus. Viivi myös kuuntelee käskyjä, eikä hökellä omiaan. Se on ihanaa tässä neidissä. Kannatti siis lukea kaikki koiraopukset ennen hankintaa.

Tästä sitten kolmanteen --> Olemme päättäneet hankkia toisen koiran. Koirakuume on kasvanut perheessämme sen verran suureksi, että haluamme perheeseemme toisen koiran sulostuttamaan elämäämme. Toisaalta toinen koira voisi olla myös Viiville hyväksi, että neiti ei muodostaisi itselleen pahaa mustasukkaisuutta vanhetessaan ja toisaalta kaveri on aina kaveri. Eklundien farmi siis toivottavasti on kasvanut vuoden päästä yhdellä.