HUOM!

Kuvien käyttäminen ilman lupaa on tekijänoikeusrikos. Tämän blogin kuvia ei saa käyttää virtuaalikenneleissä eikä muissakaan samantyyppisissä asiayhteyksissä.

VALIKKOPALKKI

19. tammikuuta 2010

8 kk ja juoksujen aika

Hyvää uutta vuotta vain kaikille!

8 kk tuli täyteen 16. tammikuuta ja päivää myöhemmin neidin ensimmäiset juoksut alkoivat. Luulimme jo jouluna, että ne olisivat alkanee, mutta kuten kasvattaja sanoi ja muisteli, haju saattaa edeltää niitä. Näin tapahtuikin ja nyt neidillä on täysi kiima päällä.

Hassuinta on, että jokaisessa paikassa sanotaan, että koiralla käyttäytyminen muuttuu niiden aikana. Näin ei meidän neidin kohdalla ole juurikaan tapahtunut. Edelleen sama innokas itsensä, mutta ennen niiden alkamista eli ensimmäistä tippaa, oli havaittavissa pientä vaisuutta: neiti pyöri vain minun ympärilläni, puski koko ajan syliin ja huokaili kovasti. Lenkillä tuntui, että Viivistä oli tullut myös pissakone. Onneksi ilta kertoi sitten oikean syyn. Yhdessä vaiheessa meinasin jo olla huolissani, koska pelkäsin virtsatientulehdusta - haju pelotti nimittäin aluksi.

Hyvin tuo tyttö tuntuu itsensä pitävän puhtaana. Pisteitä lattialla oli ensimmäisen yön jälkeen, mutta nyt ei nimeksikään eli ei ollenkaan. On tyttö tainnut tulla äitiinsä siis puhtaudessa, joka on vain hyvä: pysyy koti puhtaana.

Niin ne pennut kasvaa aikuisiksi...