HUOM!

Kuvien käyttäminen ilman lupaa on tekijänoikeusrikos. Tämän blogin kuvia ei saa käyttää virtuaalikenneleissä eikä muissakaan samantyyppisissä asiayhteyksissä.

VALIKKOPALKKI

27. joulukuuta 2009

Lappia ja kaamosta

Joulu meni mukavasti meidän porukalla: vietimme aaton ihan kolmelleen ja sitten joulupäivänä lähdimme kohti Karigasniemeä Utsjoelle Lappiin.

Viivillä olikin kestämistä siinä, että ajelimme koko päivän autolla. Onneksi emme syöttäneet tyttöä aamulla, sillä laatta olisi lentänyt useampaan otteeseen neidillä muuten. Koko matkan aikana vesi ei meinannut maistua, joten loppujen lopuksi juotimme sille Saariselällä lihalientä, joka sitten kelpasi.

Minä sairastuin flunssaan aatonaattona, joten matka ei ollut raponen minullekaan. Koko matkan aikana olin n. 1 tunnin hereillä - ajoon meni se 10-11 tuntia. Onneksi sairaus antoi hetkisen periksi sillä ajolla, joten oli helpompaa sitten viettää aikaa täällä perillä.

Lappi on ihan hieno paikka näin kaamoksen aikaan. Aurinkoa et todellakaan näe, mutta kajo on kaunis: horisontin takana näyttää olevan jotain, mutta se ei koskaan tule näkyviin.



Ensimmäinen kuva on Karigasniemen sisäänkäynniltä eli tieltä, jota pitkin saavutaan paikkaan. Valojen takana näkyvä maailma on Norjaa.

Toisessa kuvassa on päivältä klo 12 otettu kuva Norjan puolella ajoreissultamme Utsjoelle eli päänlaelle. Piti käyttää jo pitkiä tuossa vaiheessa.

Seuraavaksi muutama kuva Kautokeinosta:






Vielä tunnelmaa nuotiolta.