HUOM!

Kuvien käyttäminen ilman lupaa on tekijänoikeusrikos. Tämän blogin kuvia ei saa käyttää virtuaalikenneleissä eikä muissakaan samantyyppisissä asiayhteyksissä.

VALIKKOPALKKI

9. syyskuuta 2009

Viivi 4 kk 16.9.2009

Nyt on vierähtänyt kohta kuukausi, ja tyttönen täyttää jo huikeat 4 kk. Paljon on ehtinyt tapahtua näinä muutamina viikkoina. Istuskelen nyt junassa ja ajattelin, että voisin päivittää tytön kuulumisia pitkästä aikaa tähän blogiin - tunnissa ehtii paljon ja Oulainen on vielä niin kaukana.
Petrin ja minun elämässä menee edelleen samalla tavalla eli yhdessä ollaan ja tiiviisti. Tämän meidän symbioosiin on nyt liittynyt tämä Viivi-neiti, joka välillä on saanut tunteita kuumenemaan ja taas heltymään enemmän. Koira hoitaa parisuhdetta - ihmeellistä, mutta totta. Pienen ”alkujärkytyksen” jälkeen Viivi on löytänyt paikkansa meidän sydämessä omilla pienillä vinkeillään ja persoonallisilla tavoillaan tutustua asioihin. Kuka voisi olla rakastamatta noita mantelisilmiä?

Vihdoin Viivi on aloittanut ns. lapsuusiästä siirtymisensä nuoruusikään ja kohti murrosikää. Vielä tosin ei ole merkkejä tavallisuudesta poiketen kapinoinnista, mutta se varmasti tulee eteen ennen pitkään. Pääsimme esimerkiksi laittamaan viime viikolla jo matot lattioille, koska Viivi on oppinut olemaan pissaamatta sisälle - takana kolmisen viikkoa vahingotonta aikaa. Kodistakin tuli taas huomattavasti viihtyisämpi, ja neiti tuntuu tykkäävään olkkarin pörröisestä matosta niin paljon, että sen päällä on mukava ryömiä, pyöriä ja ottaa pieniä päivätorkkuja. Kaikki leikitkin on mukava tehdä mattojen päällä, kun jalat pitävät paremmin. Siitä ovatkin hyvinä esimerkkeinä rullautuneet matot villien leikkien jälkeen.


Viimeisten viikkojen aikana on tutustuttu myös uusiin koiraystäviin, unohtamatta vanhoja. Valitettavasti pieni koira aiheuttaa niin ihastusta kuin vihastustakin, joten yhteenotoilta ei ole voinut välttyä. Tosin täytyy sanoa, että aina ei ole ollut syy koirassa, vaan omistajassa, jolla oman koiran hallinta on ollut hieman heikkoa eli ote hihnasta on kummasti ”lipsahtanut” ja koira päässyt hyökkäämään pienen avuttoman pennun kimppuun arvaamatta. Tämä tapahtui kerran ja sen jälkeen Viivi on hieman pelännyt haukkuvia koiria - muita kuin shelttejä.


Onneksi suurin osa ajasta on ollut kuitenkin mukavaa aikaa: leikkiä on saanut enemmän kuin aina välillä jaksaa, lenkkejä on tullut tehtyä enemmän kuin ehkä koko viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä ja elämä on muutenkin ollut aika auvoisaa. Valitettavasti arkena osa päivästä pitää olla yksin, mutta viikonloppuina Viivi ottaa yhteisestä ajasta sitten kaiken irti.

Viime viikolla Petri kävi Viivin kanssa ensimmäisen kerran pentukerhossa: Akuutti-eläinlääkäriasema järjestää sellaisia pentukoirille, jos omistajat niin haluavat. Päätimme lähteä mukaan, että Viivi unohtaisi pahat koirakokemukset ja oppisi, että eivät kaikki koirat ole niin inhottavia. Siellä olikin sitten kaikenlaista vipeltäjää ja Viivi oli kuulemma nauttinut ajasta. Petri oli päässyt viettämään Viivin kanssa laatuaikaa, kun muuten tyttö tuntuu olevan Hennan koira.

Muutamien viikkojen aikana olemme huomanneet myös sen, että jotain kummaa omistajien äideissä on, josta Viivi tykkää kauheasti. Olisiko kokemuksen tuomaa lisää? Niin minun kuin Peten äidin kanssa Viivi tykkää kovasti olla. Kun ero tulee eteen, alkaa kauhea itkukuoro. Mikä ihme siis näissä äideissä on? Sitä on ollut hassu seurata. Olisiko niin, että molemmat tuntuvat muistuttavan kasvattajaa todella paljon, koska Maarit on ehdoton suosikki Viivin elämässä myös.


Joka päivä tuo Viivi osaa ällistyttää ja ihastuttaa, mutta myös joskus vihastuttaakin, kun suuhun on eksynyt jotain sinne kuulumatonta. Ilme naamalla on kuitenkin aina, että: ”Mitä minä nyt olen tehnyt? Ethän olisi vihainen pienelle pentutytölle?”